bust off

!

2007-02-24T15:02:00+02:00

blogitauko. enkä edes halua kertoa mistään.

helvetistä länteen

2006-11-26T03:47:00+02:00

en ymmärrä tätä unettomuutta. kolme viimeisintä viikkoa olen nukkunut todella huonosti ilman syytä; olen paljon paremalla tuulella kuin aikaisin, ei ole huolia eikä stressiä. miksi sitten uni ei vain tule? olen turhautunut, sillä läksyjen lukeminen vain tylsistyttää, ei lainkaan väsytä. olen vajonnut todella alas kun kannettavalla olen alkanut irkata iltakymmenestä pitkälle keskiyön yli. hävettää.

aamulla olin yliväsynyt herätessäni tunnin myöhässä. myöhästyin koulusta puoli tuntia ja yritin selitellä olleeni hammaslääkärillä juurihoidossa. ei tainnut mennä läpi ryykällekään, muttei se sitten enää jaksanut inttää vastaan, teijo oli taas kuulemma ollut hankalla tuulella ja vittuillut oikein tosissaan. tunnin jälkeen halasin essiä ja yritin ymmärtää jonia.

lumi suli puli puli. en taidakaan olla enää niin innoissani siitä ettei lämpötila ole aina nollan alapuolella, mutta lumi sentään oli valkoista. se muta ja hiekka mitä koulupihalla kaupungilla kahviloiden edessä ajelehtii on masentavan väritöntä.

sateenvarjokadulla

2006-11-17T23:52:00+02:00

aamulla nukuin ja nukuin ja lopulta herättyäni pystyin vain ajattelemaan kamalaa työtaakkaani: läksyjä, kokeita, esitelmiä, muutama essee, kolmeen kirjeeseenkin pitäisi vastata. näin äidin viimeksi eilin ja tällä hetkellä se taitaa olla brysselissä, sen käsityksen sain. kaverini hokevat aina, että täytyisi olla onnellinen kun äiti on suuriman osan viikosta työnsä takia poissa, mutta minua tämä masentaa. toisinaan tulee hetkiä, jolloin haluaisin jutella äitini kanssa jostain perinteisestä, tavallisesta, kysyä mitä ruokaa se meinasi tehdä sille päivälle, katsottaisiinko leffa illalla ja sitten äiti voisi vaikka hieman tunnelman pilaten kysellä, kuinka koulussa menee. minä rakastaisin sellaista! miksi juuri minulle, joka jo pienenä menetti isänsä ja joka ei ole koskaan nähnytkään kumpiakaan isovanhempiaan, omistaa uranarkomaaniäidin, joka jaksaa työmatkalta kotiin saapuessaan sanoa korkeintaan "hyvää yötä" ja painua pehkuihin? ennen olen aina tukeutunut ystäviini, mutta nyt he eivät enää voi korvata minulle äitiä, jota minulla ei ole koskaan oikeastaan ollut. olen asunut kaksikerroksisessa, hyväkuntoisessa rivitaloasunnossa tarpeeksi kauan yksin ja haluan nyt jonkun muun kuin koirani seuraksi. äiti tulee huomenna kotiin, veikkaisinko siinä yhden aikaan yöllä ja menee suoraa nukkumaan. lähtee seuraavana päivänä kun olen itse koulussa. iltapäivällä mä saatan käväistä samun luona, anni on balettiharjoituksissa, kotona keitän kahvit ja syön aina pakasteruokaa, mikrotekoista ja oi niin tavallista.

haluan äidin kotiin.

kynsilakkailua ja (rakkaus)kirje anonyymilta

2006-11-11T17:02:00+02:00

koulupäivä sujui upeasti: sain kuulla kahdeksalta ihmiseltä että he olivat kaivanneet minua, sain halauksen neljältä ja jopa mantsanopettaja hymyili minulle, minkä lasken ihmeeksi. ostoskeskuksessa nauroin roosan kanssa ja häiriköimme anttilassa asiakkaita esittämällä ulkomaalaisia. koulussa jaksoin tehdä muistiinpanoja jokaisen aineen tunnilla, halasin annia, kerroin välittäväni ja sain hänet kiljumaan "oot paras ystävä ikinä". koulupäivä meni nopeasti ja seuraavaa jopa odotin.

nyt olen yrittänyt sopeutua taas yhteen toimettomista päivistä. aamulla heräsin, katsoin tv:stä lastenohjelmia ja join kylmää glögiä, en ollut iloinen mutten surullinenkaan. tunsin oloni vain tyhjäksi. yritin lieventää tekemättömyyden tuskaani lukemalla koulukirjoja, käymällä tunnin salireissulla ja kirjoittamalla kolme kirjettä vanhoille koulukavereille. lopulta istuin sohvalla ja katsoin jo neljän aikaan pimennyttä olohuonetta.

hetki sitten vaivauduin käymään postilaatikolla ja siellä minua odotti outo ja salaperäinen, mutta myös ihana yllätys: joku anonyymi henkilö oli muistanut minua! löysin paketista geisha-suklaata, postikortin ja kiinalaiset syömäpuikot sekä lapun, johon oli kirjoitettu: "<3 t. anonyymi". en vieläkään tiedä nimetöntä ilahduttajaani, mutta ehkä se on vain hyvä.

päivä parantuu aina iltaa kohti.

irkkausta capucinokupillisen kanssa

2006-11-08T18:29:00+02:00

tänään lähdin viimein ulos kävelemään. hiukseni sidoin poninhännälle ja laitoin päälleni tummanharmaan villatakin, jalkaan äidin amerikkatossut. kierros ulkona oli hämmästyttävän virkistävä: juttelin kahdelle vastaantulijoista, istuin puistonpenkillä vartin kuunnellen stellan kosketusta ja lopulta kävin kaupungilla. villapaitani kutitti ja höyry nousi kohti taivasta, kaikki näytti kauniilta auringon paistaessa ja pystyin vihdoin ja viimein myöntämään suuttumatta itselleni, että olen tupakoinut yli kolme kuukautta. irkissä uudelta kanavalta löysin luokkakaverini, hiljainen joonas joka ei puhu koskaan ja joka yllättävää kyllä on melkoisen söpö. tiedättehän, ei sillä tavalla että olisin ihastunut, vain sisarellisesti ajateltuna?

huomenna menen kouluun, toivottavasti pystyn yskimään ilman että tukehdun ja tartun annia käsivarresta ja kerron välittäväni. tämä riittää huomisen suunnitelmaksi.

sade hautautui huomiseen

2006-11-07T14:29:00+02:00

en ole viikon aikana pistänyt päätäni ulos kuin lenkillä käyntiä ja eilistä pulkkamäkiretkeä lukuun ottamatta. ulkona tunnen oloni ahdistuneeksi, mutta tunne kaikkoaa heti kun olen taas sisällä. lenkkeily kuristaa keuhkoja ja olen nälissäni. saan viettää tämän ja huomisen päivän yksin kotona, sairastaen ihan liian kauan kestänyttä kuumettani (ei pahalla, randomi-iida, mutta ihanaa että olet myös kipeänä. yhdessä irkkaus on mukavampaa ;)). senni ja lauri kävivät hyppytunnilla tuomassa läksyt, pelasimme kolme erää monopolia ja voisin sanoa että olen taas hiton hyvällä tuulella. toivottavasti tämä ei lopu koskaan, haluan jatkaa elämääni kotona yksin (en voi sanoa asuvani äidin kanssa, kun se on aina poissa). ruokakaupassa käyntiä varten pitäisi kohta valmistautua, sillä kaikki alkaa loppua. myös keskustassa on pakko käydä, kurpitsakasvonaamio aivan lopussa. ja appelsiinitkin puuttuvat, oli vielä tarkoitus puristaa mehua. äh.

toivoisin lumen sulavan pois, haluan kesän takaisin. eiliseen asti olen ollut riemuissani että talvi on vihdoin täällä, mutta nyt ikävöin kesää. sitä miten nurmikko piti aina ajaa, sitä miten lokit saattoivat lentää parvekkeelle ja äiti ajoi ne kiroillen pois, sitä miten öisin oli niin ihanaa kiivetä palotikkaita pitkin katolle ja katsoa merta, olla vain.

talvi on ihan liian pitkä vuodenaika.

talvi moi

2006-11-07T08:41:00+02:00

vaihdoin taustani ja kiitän siitä tuuliviirin taustagalleriaa, thanks. aivan ihana sivupohja, se täytyy sanoa. olen harjoitellut blogin käyttämistä yksityisen blogini kanssa melko huonoin tuloksin. en tajua, miten te blogiaddiktit voitte päivittää lähes joka päivä ja kertoa itsestänne kertomatta silti mitään. kirjauksia puolen vuoden ajalta, jestas. minulla kaksi kirjausta ja siitä on mielestäni hyvä jatkaa.

kannettavassa on se etu, että sen voi ottaa mukanaan vaikka illalla sänkyyn, se ei pidä kammottavaa ääntä käynnistyessään ja siihen kiintyy kuin tyttöystävään.

parin setalaisen kanssa irkkasin kauan illalla ja hauskaa oli. irkkiin todella kiintyy, irc-gallerian tarkoitusta en sen sijaan ymmärrä. minullakin oli siellä kaksi vuotta sitten kuvia, mutta lähinnä galleriairkkasin irkkituttujeni kanssa, välittämättä heidän kuvistaan. olihan se mukava nähdä miltä kukin näytti mutta ei, en pitänyt sitä tärkeimpänä, sillä en ole koskaan ollut ulkonäöstä välittävä ihminen (naureskelen täällä teidän mielikuvillenne, tiedän että luulette minun olevan töpselikärsäinen tonnikeiju joka haisee hieltä eikä tiedä mitkä ovat lenkkarit. heh, ei ihan). älkääkä nyt pillastuko pelkkä-irc-gallerian käyttäjät, piiloironiani ei ole kokonaan suunnattu teille.

eilen lähdettiin kymmenen lukiokaverin kanssa (sekalainen massa tyttöjä ja poikia) pikkulasten pulkkamäkeen, en voi sanoa muuta kuin että hauskaa oli varmasti kaikilla. pitkään aikaan en ole ollut näin onnellinen.

moi elämä, tulit sittenkin

2006-10-28T20:03:00+03:00

lunta, lunta, ihan oikeaa lunta! olen innoissani, herätin aamulla äidin kiljumalla innoissani lumen tulleen ja juoksemalla takapihalle tanssimaan lumisateessa. ripsiin oli jäänyt meikkiä eilisestä ja kuukautisveri tahrasi lakanat, mutta olin silti onnellinen. syksy on 1/5 vuodesta, ihmiset, herätkää nyt! syksy ei edes ole vuoden"aika", se on vain hetki. sen voi myös jättää kokonaan mainitsematta, voi vain sanoa loppukesä tai alkutalvi.

syysmasennus lähenteli minuakin (ihan muulla tavalla kuin seksuaalisesti, heh) muutama viikko sitten, mutta hätä keinot keksii: kuppi kaakaota ja kermavaahtoa aamuisin (kahvi myös, mutta juuri ennen kuin lähdet kotoa juo se hiivatin kaakao, siitä saa ihanan lämpimän olon), uusi kirkkaanpunainen sateenvarjo, punamustat talvitennarit ja itse kudotut lapaset, eiköhän se saa mieltä edes hieman paremmaksi. ostin eilen myös my chemical romancen uusimman levyn, itkin sitä kuunnellessani onnesta ja kirjoitin uuden novellin.

muistan kolme kohtaa tasan tarkkaan päiväkirjoistani ja typerän rohkeana julkaisen ne.
"haluaisin kuolla. minusta kuitenkin tulee kuolemani jälkeen vain hedelmätön omenapuu joka haluaisi kukkia lapsien tähden."
"tänään oli koulussa ruokana lihapullia ja liisa haukkui minua ääliöksi. sitten minä menin vessaan ja kun tulin vessasta sanoin liisalle että se on ihan tyhmä. ope luki meille aladiiniä."
"opettaja kysyi miksen ollut palauttanut äidinkielenkoetta (huoltajan nimikirjoitus mukana). sanoin, että äiti oli ollut myöhään eilen töissä ja aamulla oli nukkunut. opettaja kysyi, miksen antaisi isäni allekirjoittaa koetta. töksäytin sen kuolleen kolme vuotta sitten. sain ämmän järkyttymään pahemman kerran."

huomatkaa, että keskimmäinen reseptueri on noin seitsemän vuoden takaisesta päiväkirjastani.

kupillinen kofeiinia!

2006-10-24T05:47:00+03:00

Tällä hetkellä en osaa ajatella mitään muuta kuin kahvia, kahvia, kahvia. Voi Luoja, miksei minulla ole kahvia tai edes Coka-Colaa? Haluan saada kofeiinia, nimimerkillä Kofeiiniriippuvainen kohta viisi vuotta. Minä aloin juoda kahvia 10-vuotiaana; kaikki kauhistelevat ikää, mutta minä rakastan kahvia, olen aina rakastanut. Miksi kahvi leimataan "pahaksi tavaksi", aivan niin kuin tupakka ja alkoholi? Sydämeni tykyttää kiivaasti ja haluan nopeasti ulos tupakalle. Minä olen näköjään paha tapojeni takia, mutta minulle ei siltikään ole sama, kuolenko keuhkosyöpään vai yksinkertaisesti vanhuuteen. Toivottavasti en kumpankaan.

Kävin SETA:n nettisivuilla. Tapasin eilen yhden "samanhenkisen" ystäväni. Kertokaapa minulle, miksi lesboja pidetään huonompina kuin homoja? Homoseksuaalit ovat pitkän kaltoinkohtelun jälkeen saaneet sen arvon mikä kuuluisi myös lesboille; vaikka meitä ei pilkatakaan niin paljon, meidätkin täytyy hyväksyä. Homoista sanotaan nykyään heidän olevan viisaita ja hyvännäköisiä kundeja, jotka on aliarvioitu. Entä lesbot?

Voisinpa kääntää kelloa laskujeni mukaan 572 tuntia taaksepäin ja piilottaa päiväkirjani uuteen paikkaan.