lauantai, 24. helmikuu 2007
!
blogitauko. enkä edes halua kertoa mistään.
sunnuntai, 26. marraskuu 2006
helvetistä länteen
en ymmärrä tätä unettomuutta. kolme viimeisintä viikkoa olen nukkunut todella huonosti ilman syytä; olen paljon paremalla tuulella kuin aikaisin, ei ole huolia eikä stressiä. miksi sitten uni ei vain tule? olen turhautunut, sillä läksyjen lukeminen vain tylsistyttää, ei lainkaan väsytä. olen vajonnut todella alas kun kannettavalla olen alkanut irkata iltakymmenestä pitkälle keskiyön yli. hävettää.
aamulla olin yliväsynyt herätessäni tunnin myöhässä. myöhästyin koulusta puoli tuntia ja yritin selitellä olleeni hammaslääkärillä juurihoidossa. ei tainnut mennä läpi ryykällekään, muttei se sitten enää jaksanut inttää vastaan, teijo oli taas kuulemma ollut hankalla tuulella ja vittuillut oikein tosissaan. tunnin jälkeen halasin essiä ja yritin ymmärtää jonia.
lumi suli puli puli. en taidakaan olla enää niin innoissani siitä ettei lämpötila ole aina nollan alapuolella, mutta lumi sentään oli valkoista. se muta ja hiekka mitä koulupihalla kaupungilla kahviloiden edessä ajelehtii on masentavan väritöntä.
aamulla olin yliväsynyt herätessäni tunnin myöhässä. myöhästyin koulusta puoli tuntia ja yritin selitellä olleeni hammaslääkärillä juurihoidossa. ei tainnut mennä läpi ryykällekään, muttei se sitten enää jaksanut inttää vastaan, teijo oli taas kuulemma ollut hankalla tuulella ja vittuillut oikein tosissaan. tunnin jälkeen halasin essiä ja yritin ymmärtää jonia.
lumi suli puli puli. en taidakaan olla enää niin innoissani siitä ettei lämpötila ole aina nollan alapuolella, mutta lumi sentään oli valkoista. se muta ja hiekka mitä koulupihalla kaupungilla kahviloiden edessä ajelehtii on masentavan väritöntä.
perjantai, 17. marraskuu 2006
sateenvarjokadulla
aamulla nukuin ja nukuin ja lopulta herättyäni pystyin vain ajattelemaan kamalaa työtaakkaani: läksyjä, kokeita, esitelmiä, muutama essee, kolmeen kirjeeseenkin pitäisi vastata. näin äidin viimeksi eilin ja tällä hetkellä se taitaa olla brysselissä, sen käsityksen sain. kaverini hokevat aina, että täytyisi olla onnellinen kun äiti on suuriman osan viikosta työnsä takia poissa, mutta minua tämä masentaa. toisinaan tulee hetkiä, jolloin haluaisin jutella äitini kanssa jostain perinteisestä, tavallisesta, kysyä mitä ruokaa se meinasi tehdä sille päivälle, katsottaisiinko leffa illalla ja sitten äiti voisi vaikka hieman tunnelman pilaten kysellä, kuinka koulussa menee. minä rakastaisin sellaista! miksi juuri minulle, joka jo pienenä menetti isänsä ja joka ei ole koskaan nähnytkään kumpiakaan isovanhempiaan, omistaa uranarkomaaniäidin, joka jaksaa työmatkalta kotiin saapuessaan sanoa korkeintaan "hyvää yötä" ja painua pehkuihin? ennen olen aina tukeutunut ystäviini, mutta nyt he eivät enää voi korvata minulle äitiä, jota minulla ei ole koskaan oikeastaan ollut. olen asunut kaksikerroksisessa, hyväkuntoisessa rivitaloasunnossa tarpeeksi kauan yksin ja haluan nyt jonkun muun kuin koirani seuraksi. äiti tulee huomenna kotiin, veikkaisinko siinä yhden aikaan yöllä ja menee suoraa nukkumaan. lähtee seuraavana päivänä kun olen itse koulussa. iltapäivällä mä saatan käväistä samun luona, anni on balettiharjoituksissa, kotona keitän kahvit ja syön aina pakasteruokaa, mikrotekoista ja oi niin tavallista.
haluan äidin kotiin.
haluan äidin kotiin.
lauantai, 11. marraskuu 2006
kynsilakkailua ja (rakkaus)kirje anonyymilta
koulupäivä sujui upeasti: sain kuulla kahdeksalta ihmiseltä että he olivat kaivanneet minua, sain halauksen neljältä ja jopa mantsanopettaja hymyili minulle, minkä lasken ihmeeksi. ostoskeskuksessa nauroin roosan kanssa ja häiriköimme anttilassa asiakkaita esittämällä ulkomaalaisia. koulussa jaksoin tehdä muistiinpanoja jokaisen aineen tunnilla, halasin annia, kerroin välittäväni ja sain hänet kiljumaan "oot paras ystävä ikinä". koulupäivä meni nopeasti ja seuraavaa jopa odotin.
nyt olen yrittänyt sopeutua taas yhteen toimettomista päivistä. aamulla heräsin, katsoin tv:stä lastenohjelmia ja join kylmää glögiä, en ollut iloinen mutten surullinenkaan. tunsin oloni vain tyhjäksi. yritin lieventää tekemättömyyden tuskaani lukemalla koulukirjoja, käymällä tunnin salireissulla ja kirjoittamalla kolme kirjettä vanhoille koulukavereille. lopulta istuin sohvalla ja katsoin jo neljän aikaan pimennyttä olohuonetta.
hetki sitten vaivauduin käymään postilaatikolla ja siellä minua odotti outo ja salaperäinen, mutta myös ihana yllätys: joku anonyymi henkilö oli muistanut minua! löysin paketista geisha-suklaata, postikortin ja kiinalaiset syömäpuikot sekä lapun, johon oli kirjoitettu: "<3 t. anonyymi". en vieläkään tiedä nimetöntä ilahduttajaani, mutta ehkä se on vain hyvä.
päivä parantuu aina iltaa kohti.
nyt olen yrittänyt sopeutua taas yhteen toimettomista päivistä. aamulla heräsin, katsoin tv:stä lastenohjelmia ja join kylmää glögiä, en ollut iloinen mutten surullinenkaan. tunsin oloni vain tyhjäksi. yritin lieventää tekemättömyyden tuskaani lukemalla koulukirjoja, käymällä tunnin salireissulla ja kirjoittamalla kolme kirjettä vanhoille koulukavereille. lopulta istuin sohvalla ja katsoin jo neljän aikaan pimennyttä olohuonetta.
hetki sitten vaivauduin käymään postilaatikolla ja siellä minua odotti outo ja salaperäinen, mutta myös ihana yllätys: joku anonyymi henkilö oli muistanut minua! löysin paketista geisha-suklaata, postikortin ja kiinalaiset syömäpuikot sekä lapun, johon oli kirjoitettu: "<3 t. anonyymi". en vieläkään tiedä nimetöntä ilahduttajaani, mutta ehkä se on vain hyvä.
päivä parantuu aina iltaa kohti.
keskiviikko, 8. marraskuu 2006
irkkausta capucinokupillisen kanssa
tänään lähdin viimein ulos kävelemään. hiukseni sidoin poninhännälle ja laitoin päälleni tummanharmaan villatakin, jalkaan äidin amerikkatossut. kierros ulkona oli hämmästyttävän virkistävä: juttelin kahdelle vastaantulijoista, istuin puistonpenkillä vartin kuunnellen stellan kosketusta ja lopulta kävin kaupungilla. villapaitani kutitti ja höyry nousi kohti taivasta, kaikki näytti kauniilta auringon paistaessa ja pystyin vihdoin ja viimein myöntämään suuttumatta itselleni, että olen tupakoinut yli kolme kuukautta. irkissä uudelta kanavalta löysin luokkakaverini, hiljainen joonas joka ei puhu koskaan ja joka yllättävää kyllä on melkoisen söpö. tiedättehän, ei sillä tavalla että olisin ihastunut, vain sisarellisesti ajateltuna?
huomenna menen kouluun, toivottavasti pystyn yskimään ilman että tukehdun ja tartun annia käsivarresta ja kerron välittäväni. tämä riittää huomisen suunnitelmaksi.
huomenna menen kouluun, toivottavasti pystyn yskimään ilman että tukehdun ja tartun annia käsivarresta ja kerron välittäväni. tämä riittää huomisen suunnitelmaksi.
