en ole viikon aikana pistänyt päätäni ulos kuin lenkillä käyntiä ja eilistä pulkkamäkiretkeä lukuun ottamatta. ulkona tunnen oloni ahdistuneeksi, mutta tunne kaikkoaa heti kun olen taas sisällä. lenkkeily kuristaa keuhkoja ja olen nälissäni. saan viettää tämän ja huomisen päivän yksin kotona, sairastaen ihan liian kauan kestänyttä kuumettani (ei pahalla, randomi-iida, mutta ihanaa että olet myös kipeänä. yhdessä irkkaus on mukavampaa ;)). senni ja lauri kävivät hyppytunnilla tuomassa läksyt, pelasimme kolme erää monopolia ja voisin sanoa että olen taas hiton hyvällä tuulella. toivottavasti tämä ei lopu koskaan, haluan jatkaa elämääni kotona yksin (en voi sanoa asuvani äidin kanssa, kun se on aina poissa). ruokakaupassa käyntiä varten pitäisi kohta valmistautua, sillä kaikki alkaa loppua. myös keskustassa on pakko käydä, kurpitsakasvonaamio aivan lopussa. ja appelsiinitkin puuttuvat, oli vielä tarkoitus puristaa mehua. äh.

toivoisin lumen sulavan pois, haluan kesän takaisin. eiliseen asti olen ollut riemuissani että talvi on vihdoin täällä, mutta nyt ikävöin kesää. sitä miten nurmikko piti aina ajaa, sitä miten lokit saattoivat lentää parvekkeelle ja äiti ajoi ne kiroillen pois, sitä miten öisin oli niin ihanaa kiivetä palotikkaita pitkin katolle ja katsoa merta, olla vain.

talvi on ihan liian pitkä vuodenaika.